UA-42828696-1

9.9.2015 TPV2 VS TP-T 1-2 (0-2)

0 pe, 18 syyskuu 2015, 09:29

Alku sujui jälleen hienosti. Jo reilun viiden minuutin kohdalla Juho Mäkinen pelattiin kasvotusten vastustajan maalivahdin kanssa. Tarkka sijoitus alakulmaan ja lukemiksi 0-1.

Puolen tunnin pelin kohdalla Topi Mattila heitti pitkän ristipallon suoraan Jussi Kotilahdelle. Kotsa otti pallon nätisti haltuun ja täräytti vieraat jo 0-2 johtoon. 

Useita vaarallisia kulmapotkuja antanut kotijoukkue sai palkinnon toisen jakson alussa. Täysin vapaaksi jätetty Tomi Ylinen puski kavennusmaalin. 

Loppu olikin sitten taas melkoista puolustustaistelua. Taistelussa kunnostautui erityisesti Olli Kuusisto. Jussi Kuoppala oli myös mies paikallaan. Taistelun lisäksi ilahdutti myös vaihtopelaajien hyvät otteet kentälle päästyään. Varsinkin Fabio De Santana toi tarvittavaa pääpelivoimaa vastustajan kulmapotkuihin sekä pystyi pitämään palloa ja pudottelemaan kärjessä palloja omille pelaajille. 

Ottelun lopussa Elias Peltonen teki vielä tärkeän pelastuksen. Näytti siltä, että TPV:n pelaaja pääse laukomaan pallon tyhjään maaliin, jotenkin Elmo pystyi vielä loikkaamaan pallon tielle.

Jäljellä on vielä kaksi kovaa peliä. Ensin sarjakakkosta NoPSia ja sitten nousukuntoista PJK:ta vastaan.

Maalit:

0-1 Juho Mäkiniemi (7 min.)
0-2 Jussi Kotilahti (35 min.)
1-2 Tomi Ylinen (51 min.)


TPT:n kokoonpano:

Elias Peltonen
Roni Lindroos
Jussi Kuoppala
Aku Korhonen
Topi Mattila
Jussi Kotilahti
Olli Kuusisto
Jaakko Rönkkö (73 min. Markus Silvennoinen)
Markku Niskala (61 min. Jan Kulokorpi)
Tom Björklund
Juho Mäkiniemi (78 min. Fabio De Santana)

Tähdet:

3 tähteä Olli Kuusisto (TPT)
2 tähteä Topi Mattila (TPT)
1 tähti Samu Jokela (TPV)

No Comments Yet.

leave a comment

You must be logged in to post a comment.