UA-42828696-1

21.5. 2015 TP-T vs Härmä 2-1 (1-0)

0 ma, 25 toukokuu 2015, 20:59

Kauden ensimmäinen ottelu nurmella ei suuria hienouksia tarjonnut, mutta taistelua ja hyvää puolustamista riitti kiitettävästi. Yleensä upeassa kunnossa oleva Lamminpään nurmi on toistaiseksi vielä melkoisen heikko, joten siihen nähden syöttöpeli oli kuitenkin ihan kelvollista. 

Ensimmäinen puoliaika oli lievästi kotijoukkueen hallinnassa ja heti ottelun alussa Timo Lekkermäki pääsi hyvään laukaisupaikkaan, mutta Härmäpuolustaja sai pelastettua maaliviivalta. Toisessa päässä oli vastaavasti myös hyvä tilanne maalintekoon, muttei maalia saatu sielläkään aikaiseksi.

Makkarajonoon oltiin jo lähdössä maalittomassa tasatilanteessa, mutta Tom Björklund oli toista mieltä. Tyypillinen pystyjuoksu hyvään pystypalloon ja hieno nosto vastaantulleen maalivahdin yli. Pallon pomppiessa kuitenkin melko hitaasti kohti maalia, Matias Riikonen kävi puskemassa pallon varmuuden vuoksi vauhdilla verkon perukoille. Tauolle siis mukavissa tunnelmissa, 1-0 johdossa.

Toinen puolikas alkoikin sitten heikommin ja vierailijat painoivat päälle. Tunnin kohdalla tulikin ansaittu tasoitus, kun kulmapotkussa joku unohti vartioitavansa ja Kosti Kyläinpää pääsi puskemaan pallon täysin vapaasti maaliin. Ottelu jatkui tämän jälkeen jännittävänä ja molemmilla oli paikkansa ratkaista ottelu. Molempien joukkueiden maalivahdit olivat kuitenkin hyvässä vireessä eikä maalia näyttänyt tulevan. 

Lopussa tuli kuitenkin ottelun ratkaisu. Tunnin kohdalla vaihdosta irti päästetty Juho Mäkiniemi ratkaisi ottelun viisi minuuttia ennen pelin päättymistä. Maali oli erittäin hieno yksilösuoritus. Ensin terävä spurtti alimman pakin ohi ja siihen perään vielä taidokas nosto maalivahdin yli takanurkkaan. Näin saatiin heti voittotili auki myös Lamminpään kotikentällä ja samalla jo neljäs peräkkäinen voitto.

Lisää voittoja haetaan heti viikon päästä, kun samaan aikaan samalle kentälle saapuu vieraita tällä kertaa Porista.

TPT-TOVE Lamminpäässä to 28.5. klo 19.00.

Maalit:

1-0 Matias Riikonen (43 min.)
1-1 Kosti Kyläinpää (62 min.)
2-1 Juho Mäkiniemi (86 min.)

TPT:n kokoonpano:

Teemu Pajunen
Roni Lindroos (52 min. Topi Mattila)
Jussi Kuoppala
Aku Korhonen
Markus Silvennoinen
Jussi Kotilahti
Lari Hakanen
Juha Järvinen (62 min. Juho Mäkiniemi)
Timo Lekkermäki
Tom Björklund
Matias Riikonen (68 min. Jan Kulokorpi)

Tähdet:

3 tähteä Lari Hakanen (TPT)
2 tähteä Markus Silvennoinen (TPT)
1 tähti Juho Mäkiniemi (TPT)