UA-42828696-1

25.7. 2014 PS-44 vs TP-T 3-0 (1-0)

0 ti, 29 heinäkuu 2014, 21:18

TPT:n tuska ei helpottanut vieläkään. Neljäs peräkkäinen tappio tuli Valkeakoskelta Seppojen toimesta.  Lähtökohdat otteluun olivat varsin surulliset, kun vaihtopenkillä ei ollut kuin joukkueenjohtaja. Olisi muutama muukin vaihtopelaaja ollut tarpeen hellesäässä. Lisäksi kaikki kolme maalivahtia olivat sivussa. Onneksi talvella lopettanut Kai Dunder lähti hätäapuun.

Näistä lähtökohdista johtuen TPT lähti otteluun puolustusvoittoisella taktiikalla. Taktiikka toimikin erittäin hyvin ensimmäiset puoli tuntia. Puolustus piti ja muutamia hyviä vastahyökkäyksiäkin saatiin aikaiseksi. Varsinkin ensimmäistä kertaa avaukseen päässyt Majed Rashedi oli kärjessä pirteällä pelipäällä. Lisäksi molemmat laitapakit, Jan Kulokorpi ja Roni Lindroos, tekivät molemmat useita hyviä nousuja ottelun aikana.

Valitettavasti PS-44 pääsi ottelussa 1-0 johtoon. Ensin lepsulla puolustamisella päästettiin vastustaja liian helposti kuudentoista sisään Pelaajan ympärille ehti kuitenkin nopeasti kolme TPT:n pelaaja. Eli tilanteessa ei pitänyt olla hätää, mutta peittämisen sijaan iskettiin vastustajaan kiinni ja kaiken lisäksi väärin ottein. Tästä seurasi tietenkin rankkari, jonka ampui Juuso Ollikainen varmasti sisään.

TPT saa kuitenkin olla tyytyväinen, ettei lukemat olleet tauolla isommat. Kotijoukkue sai nimittäin erän lopussa toisenkin rankkarin, mutta Teppo Tenkasen yrityksen torjui Kai Dunder upeasti.

Toiselle jaksolle oli tarkoitus lähteä samalla taktiikalla ja pitää oma maali koskemattomana mahdollisimman pitkään ja iskeä tasoitus ennemmin tai myöhemmin. Tämä vesittyi kuitenkin heti alkuunsa. Kotijoukkueen Sasu Nieminen ohitti nopeudellaan puolustajan ja kun tilanteesta puuttui varmistus kokonaan, niin Nieminen pääsi syöttämään ihan vapaasti Jussi Jokelalle. Tätä tilaisuutta Jokela ei jättänyt käyttämättä, vaan laittoi pallon varmasti takatolpalta sisään.

Ottelun viimeisen maalin teki kauniisti suoraan ilmasta, kentän paras pelaaja, Topi Järvi. Viimeinen puolituntinen olintämän jälkeen enää aika kävelyvauhtista pelailua eikä vierasjoukkueeltakaan löytynyt enää voimia hirvittävän kovaan loppupuristukseen. Näin TPT joutui jälleen kotimatkalle tyhjin käsin.
Onneksi ottelussa oli sentään jo näkyvissä paljon parempaa yritystä kuin edellisessä ottelussa. Toivottavasti jatkossa tulee jo pisteitäkin. Seuraavaksi on vuorossa aina kiihkeä paikalliskamppailu TKT:ta vastaan. Ottelu pelataan 31.7. klo 19.00 Lamminpäässä.

Maalit:
1-0 Juuso Ollikainen (32 min.)
2-0 Jussi Jokela (49 min.)
3-0 Topi Järvi (59 min.)

TPT:n kokoonpano:
Kai Dunder
Jan Kulokorpi
Olli Kuusisto
Olli Raittinen
Roni Lindroos
Jussi Kotilahti
Jussi Räsänen
Markus Silvennoinen
Timo Lekkermäki (83 min. Ron Altschuler)
Tom Björklund Majed Rashedi

TPT:n jakamat tähdet:
3 tähteä Topi Järvi  (PS-44)
2 tähteä Jussi Jokela (PS-44)
1 tähti Juuso Ollikainen (PS-44)