UA-42828696-1

17.4.2014 NoPS vs TP-T 0-1 (0-0)

0 ma, 21 huhtikuu 2014, 11:28

Kauden ensimmäinen ottelu pelattiin kiirastorstaina hienolla Menkalan tekonurmella. Ottelussa nähtiin melko tasokasta pelaamista. Pallo liikkui mukavasti omille pelaajille eikä uusi alusta tuottanut vaikeuksia vierasjoukkueellekaan. Maalipaikoille kumpikaan joukkue ei meinannut kuitenkaan päästä millään. Syynä tähän oli lähinnä molempien joukkueiden erinoimainen puolustaminen. Ensimmäisen puoliajan ainoan kunnon laukauksen maalia kohti sai TPT:n Timo Lekkermäki, jonka laukauksen NoPSin Juuso Rauhala torjui hienosti kulmapotkuksi. Tauolle mentiin oikeutetusti tasatilanteessa 0-0.
Toinen puoliaika alkoi myös pirteästi ja vierasjoukkue alkoi saada enemmän otetta pelistä. Tilanteitakin alkoi jo tulla, mutta palloa ei meinattu verkkoon asti saada millään. Suoritetut pelaajavaihdot toivat valmentajien mieliksi vielä lisää potkua pelaamiseen ja lopulta ottelun ratkaisu nähtiin. Juuri sisään vaihdettu Tommi Ahola sai pallon kuudentoista sisällä, rauhallinen harhautus ja NoPS pakille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin kaataa mies. Pallo pilkulle ja pallon taakse itsevarmasti Aku Korhonen. Rauhallinen sijoitus alakulmaan ja voittomaali TPT:lle ajassa 88 min.
Seuraavaksi TPT:n vieraaksi, ensimmäiseen kotiotteluun, saapuu NoPSin tavoin hanakasti nousua tavoitteleva PS-44. Toivottavasti tässäkin pelissä nähdään yhtä tasokasta pelaamista. Ottelu pelataan to 24.4. Kaukajärven tekonurmella alkaen klo 20.00.

Maalit:
0-1 Aku Korhonen rp. (88 min.)

TPT:n kokoonpano:

Elias Peltonen
Roni Lindroos
Aku Korhonen
Jussi Kuoppala
Topi Mattila
Jan Kulokorpi (60 min. Veli-Pekka Franssila, 82 min. Aki Alanne)
Tom Björklund
Olli Kuusisto
Timo Lekkermäki
Jussi Kotilahti (85 min. Tommi Ahola)
Kalle Kankala (45 min. Gael Njeukam)

Vaihdossa: JP Taipale ja Olli Raittinen

TPT:n jakamat tähdet:

3 tähteä Aku Korhonen (TPT)
2 tähteä Roni Lindroos (TPT)
1 tähti Juuso Rauhala (NoPS)

Seuraavaa ottelu TPT-PS-44 to 24.4. klo 20.00 Kaukajärvellä.